Esa Kallio: Korona on kova testi rahoitusjärjestelmän toimintavarmuudelle – kuntien ja yleishyödyllisen asuntotuotannon rahoitus ei ole uhattuna

Koronavirus on mullistanut arkeamme odotettuakin nopeammin. Vaikka tärkeintä onkin epidemian inhimillisten vaikutusten rajoittaminen, myös taloudelliset seuraukset tulevat olemaan rajuja, kirjoittaa Kuntarahoituksen toimitusjohtaja Esa Kallio.

Rahoitusmarkkinat ovat olleet erittäin hermostuneita, eivätkä kaikki rahoituslaitokset ole pystyneet nykytilanteessa vastaamaan rahoituksen kysyntään.

Myös Kuntarahoituksen asiakkaiden keskuudesta on tullut kasvavassa määrin kyselyitä rahoitustilanteesta. Lupauksemme on, että pystymme vastaamaan asiakkaiden rahoitustarpeisiin niin pitkä- kuin lyhytaikaisenkin rahoituksen osalta.

Yleinen likviditeettitilanne kansainvälisillä pääomamarkkinoilla on tällä hetkellä heikko. Kuntarahoitus on kuitenkin pystynyt jatkamaan kansainvälisiä varainhankinnan järjestelyjä myös tässä poikkeustilanteessa. Lisäksi olemme pitkäjänteisesti varautuneet likviditeetinhallinnassamme rahoituksen jatkuvuuden varmistamiseen kaikissa olosuhteissa.

Rahoitusala on tiukasti säännelty ala, ja yhtenä sääntelyn tarkoituksista on ollut nimenomaan rahoituslaitosten toimintakyvyn varmistaminen myös nykyisenkaltaisissa poikkeusolosuhteissa. Vuoden 2019 lopussa Kuntarahoituksen kokonaislikviditeetti riitti kattamaan keskeytymättömän liiketoiminnan jatkamisen lähes 14 kuukaudeksi, vaikka uutta varainhankintaa ei tehtäisi lainkaan.

Kuntarahoitus perustettiin 30 vuotta sitten tilanteessa, jossa silloinen pankkisektori ei pystynyt tarjoamaan kunta-asiakkaille rahoitusta, ja rahoituksen saatavuus haluttiin varmistaa oman kunta-alaan erikoistuneen rahoittajan avulla.

Poikkeusolosuhteet ovat juuri niitä tilanteita, joissa Kuntarahoituksen asiakaslupaus testataan. Teemme kaikkemme, että pystymme lunastamaan tämän lupauksen, vaikka kriisi pitkittyisikin.

Esa Kallio

Kirjoittaja on Kuntarahoituksen toimitusjohtaja.