Globaali talous jatkaa kasvua, palaavatko korot kasvu-uralle? – Kuntarahoituksen markkinakatsaus 8/2021 on julkaistu

Globaalin suhdanteen perustrendi on myönteinen, vaikka maailmantalouden toipumishuippu on jäämässä taakse. Kesäkaudella pudonneet pitkät korot palannevat kasvu-uralle loppuvuoden aikana. Virusmuunnokset ja Kiinan paikalliset epidemia-aallot voivat kuitenkin aiheuttaa talouden toipumiselle tilapäisiä häiriötä. Suomessa työllisyysluvut yllättivät.

Kesäkauden aikana on nähty mielenkiintoisia markkinaliikkeitä. Pitkät korot ovat laskeneet tuntuvasti, mutta osakemarkkinoilla alkuvuoden vahva veto on vain jatkunut. Yhdysvalloissa pitkien korkojen lasku alkoi jo maaliskuussa, Euroopassa vasta myöhemmin keväällä. Taustalla on korkosijoittajien pelko talouskasvun ennenaikaisesta jäähtymisestä.

– Alkuvuodesta suhdanneodotukset kieltämättä vahvistuivat hieman liian nopeasti. Koronapandemiasta toipuminen on pitkä prosessi eikä palautuminen tapahdu kitkatta. Lisäksi uudet virusmuunnokset ovat voimistaneet talouden lyhyen aikavälin riskejä. Nämä riskit kohdistuvat erityisesti kehittyviin talouksiin, joissa rokotesuoja on merkittävästi teollisuusmaita heikompi. Kiinan asema globaalien toimitusketjujen solmukohtana on erityisen merkittävä ja siksi Kiinan paikallisilla epidemia-aalloilla voi olla vaikutusta koko maailmantalouteen, Kuntarahoituksen pääekonomisti Timo Vesala pohtii.

Kasvu jatkuu, Euroopassa jopa odotettua vahvempana

Vaikka maailmantalous on jo ohittamassa toipumisvaiheen kasvuhuippunsa, globaalin suhdanteen perustrendi on yhä hyvin myönteinen. Kasvu jatkuu laajalla rintamalla, Euroopassa jopa odotuksia vahvempana. Vuoden toisella neljänneksellä Yhdysvaltain bkt-luvut olivat ennakoitua vaisummat, mutta lievä pettymys selittyi pääosin varastojen supistumisella. Kotimainen kulutuskysyntä jatkoi Yhdysvalloissa voimakkaassa kasvussa.

Maailmantalouden pidemmän aikavälin kasvunäkymä on myös vahvistumassa.

– Pandemia on edistänyt digitalisaatiota ja tarjonnut yrityksille mahdollisuuden etsiä entistä tehokkaampia toimintatapoja. Valtiot panostavat nyt julkisiin investointeihin, joilla pyritään parantamaan yhteiskuntien perusinfraa ja julkisten palvelujen tehokkuutta sekä edistämään vihreää siirtymää. Keskuspankit ovat uudistaneet rahapolitiikkastrategioitaan siten, että ne tukisivat paremmin hintavakaustavoitteen toteutumista ja avaisivat mahdollisuuden korkoympäristön normalisoitumiselle, Vesala perustelee.

Maailmantalouden keskipitkän aikavälin perusviritys on siis varsin positiivinen. Toki kustannusten nousu on lisännyt stagflaation eli inflaation ja aneemisen talouskasvun yhdistelmän mahdollisuutta, mutta se on vain yksi mahdollinen skenaario, eivätkä esimerkiksi osakemarkkinat näytä tällä hetkellä olevan stagflaatiosta kovin huolissaan. Vallitseviin suhdanneolosuhteisiin nähden kesän aikana tapahtunut korkotason lasku vaikuttaa ylimitoitetulta.

– Mikäli maailmantalouden kasvunäkymä säilyy loppuvuonna likimain odotetun kaltaisena, koroissa nähtäneen käänne takaisin nousutrendille, Vesala ennakoi.

Olemme aiemmin arvioineet, että Euroopan keskuspankki saattaisi käynnistää korkotason asteittaisen normalisoinnin vuoden 2023 loppupuolella.

– Heinäkuussa julkaistun strategiauudistuksen ja sitä seuranneen rahapolitiikkaohjeistuksen perusteella tämä aikataulu vaikuttaa ehkä liian varhaiselta. Toisaalta reaalitalouden pitkän aikavälin skenaarioissa ei ole tapahtunut kovin oleellisia muutoksia, Vesala arvioi.

Suomen talouden kasvu jatkuu, työllisyysluvut jymy-yllätys

Suomen talouden tunnusluvut ovat pysyneet vahvoina.

– Ennakkotiedot vuoden toiselta neljännekseltä lupaavat sen verran voimakasta kasvua, että vuoden 2021 bkt-ennusteita saadaan luultavasti edelleen korjata ylöspäin. Teollisuudessa tilauskanta on vahvistunut erittäin hyvälle tasolle ja keskeisimmät vientimaamme näyttäisivät olevan jo vahvassa noususuhdanteessa, Vesala sanoo.

Ehkä suurimmat positiiviset yllätykset on kesän aikana nähty työmarkkinoilla. Työllisyysasteen trendi on noussut jo selvästi 72 prosentin ja työttömyysastekin on painunut alle 8 prosenttiin.

– Erityisen hämmästyttävää on ollut työvoiman voimakkaana jatkuva kasvu: työmarkkinoille aktiivisesti osallistuvia 15–74-vuotiaita henkilöitä on jopa viitisenkymmentä tuhatta enemmän kuin ennen koronapandemiaa. Ilmiö on mielenkiintoinen, sillä yleensä taloustaantumat pikemminkin vähentävät työmarkkinoille osallistumista kuin lisäävät sitä. Osallistumisasteen nousu on toki erittäin tervetullutta, sillä monilla aloilla, varsinkin palveluissa ja rakentamisessa, kärsitään jo noususuhdanteen tässä vaiheessa työvoimapulasta, Vesala jatkaa.