
Kuntarahoituksen vuoteen 2022 ulottuvan strategian mukaan yhtiö haluaa olla asiakkailleen paras rahoituksen asiantuntija muuttuvassa maailmassa. Tämä tavoite mielessä yhtiön arvot kirkastettiin ja asiakasstrategia täsmennettiin viime vuonna.
Arvoja työstettiin tiiviissä yhteistyössä henkilöstön kanssa ja lopputulemana Kuntarahoituksen yhteisiksi arvoiksi hyväksyttiin asiakaskeskeisyys, avoimuus ja vastuullisuus.
– Vastuullisuus on toiminnassamme läsnä sisäänrakennettuna, ja henkilöstön kanssa käytyjen keskustelujen perusteella oli selvää, että se nousee myös yhdeksi arvoistamme, Kuntarahoituksen toimitusjohtaja Esa Kallio kertoo.
Asiakkaalle parhaan osaamisen ja sopivimman ratkaisun tuominen ohjaa yhtiön kaikkea toimintaa rahoitusratkaisuista ja sisäisestä kehittämisestä varainhankintaan.
– Avoimuus tulee näkymään asiakkaalle tarjottavan tiedon ja koko yhtiön osaamisen lisääntyvänä hyödyntämisenä. Lisäksi tavoitteenamme on entistä enemmän jakaa näkemyksiämme ja osallistua yhteiskunnallisiin keskusteluihin, Kallio jatkaa.
Arvojen näkymistä käytännön työssä on pohdittu henkilöstön kanssa myös alkuvuonna 2019 ja Kallion mukaan työtä arvojen ja strategian parissa jatketaan.
Lisää tietoa ja tehokkuutta
Digitaalisten ratkaisujen kehittäminen on keskeisessä roolissa Kuntarahoituksen strategian toteuttamisessa. Erilaisia teknologioita hyödynnetään yhä enemmän niin asiakkaille kehitettävissä palveluissa, oman toiminnan tehostamiseksi, jatkuvasti lisääntyvään sääntelyyn vastaamiseksi kuin riskienhallinnan parantamiseksi.
– Haluamme tarjota asiakkaillemme entistä enemmän tietoa heidän päätöksentekonsa tueksi. Uusilla digitaalisilla ratkaisuilla lisäämme tehokkuutta ja läpinäkyvyyttä, niin asiakkaiden talouden hallintaan kuin omaan toimintaammekin. Jatkamme merkittäviä panostuksia palvelutarjonnan ja järjestelmien kehittämiseen myös tänä vuonna, Kallio kertoo.
Asiakkaille näkyvin ilmentymä kehitystyöstä on rahoitussalkun hallinnan ja talouden suunnittelun työkalu Apollo, joka laajentui vuonna 2018 yli 160 kunnan käyttöön.
– Olemme sitoutuneet Apollo-palvelun jatkuvaan kehittämiseen, ja aiomme tehdä sitä jatkossakin tiiviissä yhteistyössä asiakkaidemme kanssa.
Konsernin avainluvut |
31.12.2018 | 31.12.2017 |
Liikevoitto (milj. euroa) | 190,0 | 198,4 |
Korkokate (milj. euroa) | 236,3 | 228,5 |
Taseen loppusumma (milj. euroa) | 35 677 | 34 738 |
Omat varat yhteensä (milj. euroa) | 1 413 | 1 293 |
Omat varat yhteensä suhteessa riskipainotettuihin eriin, % | 87,97 | 72,50 |
Henkilöstö | 151 | 134 |
Lue Kuntarahoituksen vuosikertomus, vastuullisuusraportti ja vihreän rahoituksen raportti: kuntarahoitus.fi/