Euroopassa katsotaan Suomeen, kun mantereen asumiskriisiin haetaan ratkaisuja. Samaan aikaan asuntopolitiikkaamme tehdään muutoksia, jotka ravisuttelevat toimivaa järjestelmää.
Euroopan komissiolla on käynnissä kaikkien aikojen ensimmäisen eurooppalaisen kohtuuhintaisen asumisen suunnitelman (European affordable housing plan) valmistelu. Komissio hakee ratkaisuja eurooppalaiseen asumiskriisiin ja pyrkii lisäämään kohtuuhintaisten ja kestävien asuntojen tarjontaa. Toisin kuin Suomessa, tällaista asuntotarjontaa ei monissa maissa ole lainkaan tai sitä on aivan liian vähän.
Olen lyhyen ajan sisällä osallistunut useaan kohtuuhintaiseen asumiseen liittyvään Eurooppa-tason tilaisuuteen. Näissä keskusteluissa on käynyt selväksi, että toimivimmat kohtuuhintaisen asumisen mallit ovat Suomessa ja Hollannissa. Suomen järjestelmää on jopa kutsuttu kohtuuhintaisen asumisen Rolls Royceksi, niin erinomaisena sitä muualla Euroopassa pidetään. Mallimme arvostus tuo jatkuvasti eurooppalaisia asuntopolitiikan päättäjiä tutustumaan siihen paikan päällä.
Suitsutus ei ole tuulesta temmattua. Pitkäjänteisellä asuntopolitiikalla on Suomessa pystytty vähentämään merkittävästi asunnottomuutta sekä ehkäisemään asuinalueiden sosiaalista eriytymistä. Valtion tukeman asuntotuotannon hankkeet toimivat uusilla asuinalueilla usein ankkuriprojekteina, jotka rohkaisevat omistusasuntojen rakentajia käynnistämään omat projektinsa.
Eriytymisen ehkäisyssä on toki osuutensa myös kuntien ja kaupunkien toimenpiteillä, kuten kaavoituksella. Valtion tukema asuntotuotanto onkin kunnille väline toteuttaa omaa asuntopolitiikkaansa.
Sen lisäksi, että valtion tukeman asuntotuotannon toimijat tarjoavat asuntoja pienituloisille ja erityisryhmille kuten ikääntyneille, opiskelijoille ja vammaisille ihmisille, ne ovat kestävän rakentamisen kirittäjiä. Viime vuonna vihreän rahoituksemme piiriin hyväksytyistä hankkeista yli 2/3 liittyi asumiseen. Kun asunnot rakennetaan pitkäaikaiseen omistukseen, on mielekästä tarkastella pelkkien rakennuskustannusten sijaan rakennuksen koko elinkaaren aikaisia kustannuksia ja päästöjä.
Monilla kohtuuhintaisen asumisen tarjoajalla on asukkaita keskikokoisen suomalaiskaupungin verran. Heidän päivittäisellä toiminnallaan, liittyy se sitten energiankulutukseen tai kierrätykseen, on merkitystä. Usealla asiakkaallamme kestävyys on keskeinen osa strategiaa. Tämä näkyy esimerkiksi niin, että rakennetaan vain A-energialuokan taloja ja tarjotaan asukkaille kattavasti mahdollisuuksia ja opastusta kierrätykseen.
Syystä tai toisesta järjestelmämme hienoutta ei nähdä maamme sisällä, ja kohtuuhintaisen asuntotuotannon edellytyksiä on heikennetty. Uusien asumisoikeusasuntojen rahoittaminen on päätetty lopettaa tämän vuoden loppuun mennessä, erityisryhmäasumisen tukea on leikattu merkittävästi ja koko järjestelmän jatkoa pohditaan parhaillaan. Samaan aikaan omistusasumisen sääntelyä on kevennetty.
Asuntopolitiikassa pitkäjänteisyys on kateissa. Vuonna 2024 asunnottomuus kasvoi ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen. Tämä johtui osittain myös asumis- ja toimeentulotukien leikkauksista.
Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että aina kohtuuhintainen asuntotuotanto ei ole onnistunut tavoitteissa, joita sille on asetettu. Tuotantoa on joskus ajoitettu väärään hetkeen, eikä suhdanteen ja työllisyyden tasapainottamisessa ole aina onnistuttu. Asuntoja on päätynyt sijoittajille ja asukkaiksi henkilöitä, joilla olisi varaa markkinahintaiseen asumiseen.
Täydellistä on vaikea saavuttaa, mutta kannattaa myös harkiten korjata sellaista, mikä ei ole rikki. Asuntotuotantojärjestelmää on kehitettävä niin Suomen kuin koko Euroopan tasolla yhteistyössä sektorin eri toimijoiden kesken.
Esa Kallio
Kirjoittaja on Kuntarahoituksen toimitusjohtaja. Teksti on julkaistu alunperin Aamulehden Lukijalta-palstalla 11. kesäkuuta 2025.