Kemi selvitti sote-uudistuksen vaikutuksia talouteen Inspiran avulla

Sote-uudistus ja sen pitkän aikavälin vaikutukset ovat aiheuttaneet kuntien taloussuunnittelussa epävarmuutta. Kemin kaupunki päätti kirkastaa tulevaisuuden talousnäkymää yhdessä Inspiran kanssa.

Kemissä, kuten monessa muussakin pienemmässä kunnassa, talousasiat ovat muutaman asiantuntijan harteilla. Sote-uudistus ja siihen liittyvät selvitykset ovat työllistäneet sote-toimen lisäksi runsaasti talous- ja henkilöstöpalveluita.

– Epäselvyys ja epävarmuus ovat aiheuttaneet paljon työtä ja päänvaivaa. Koko ajan mietityttää, olemmeko osanneet arvioida oikein ja antaa oikeaa tietoa, Kemin kaupungin talouspäällikkö Katri Heberg tuskailee.

Sote-palveluiden siirtymisen hyvinvointialueille arvioitiin vaikuttavan kaupungin talouteen positiivisesti, mutta varmuutta tai omia resursseja tilanteen analysoitiin ei ollut. Insipiran tarjoama apu vaikutusten arvioinnissa tuli sopivaan aikaan.

– Tietoa on kyllä saatavilla, mutta se on hajallaan ja tuntui, että valtionkaan päässä ei oikein ollut selvää, mitä on tapahtumassa. Meillä ennustamisen vaikeutta lisäsi myös Stora Enson viimekeväinen päätös lakkauttaa Kemin tehdas. Ennustaminen ei koskaan ole ollut näin epävarmaa! Tuli sellainen olo, että kaikki mahdollinen tieto, mitä on saatavilla, täytyy hyödyntää, Heberg kertoo.

Mustaa valkoisella päätöksenteon tueksi

Lähikuva Katri Hebergistä
Kemin kaupungin talouspäällikkö Katri Heberg

Kemin talous on ollut usean vuoden peräkkäin alijäämäinen. Inspira analysoi kaupungin talouden kantokykyä ja kestävää investointitasoa sote-uudistuksen jälkeen aina vuoteen 2030 asti. Laskelmissa arvioitiin myös sote-tukipalvelujen siirtymisen ja sote-kiinteistöjen vaikutuksia, joita esimerkiksi valtiovarainministeriön laskelmissa ei ole huomioitu. Tulevaisuudesta tehtiin kaksi vaihtoehtoista skenaariota.

– Selvitys vahvisti arviomme, että uudistuksen myötä menoja lähtee enemmän kuin tuloja. Mutta se myös osoitti, ettei sote-uudistuksen tuoma pieni positiivinen vaikutus auta kaupungin taloutta tasapainoon. Sopeuttamistoimia on välttämättä tehtävä, Heberg sanoo.

Konkreettisia toimenpiteitä on ryhdytty miettimään saman tien. Tavoitteena on saada talous tasapainoon meneillään olevan, vuonna 2025 päättyvän suunnittelukauden aikana. Kaupunginvaltuusto käsittelee sopeuttamisehdotukset maaliskuun loppuun mennessä. Kaupunginjohtajalle on myös annettu oikeus hankkia ulkopuolinen selvittäjä tekemään kaupungin sopeuttamisohjelmaa.

– Sopeuttamistoimenpiteet voivat olla mitä tahansa. Käymme läpi kaikki kaupungin palvelut vapaa-ajasta ja kouluverkosta tekniseen puoleen, kaikki on pöydällä arvioitavana. Meillä on hyvät vapaa-ajan palvelut, mutta nyt meidän on valitettavasti mietittävä, mihin meillä realistisesti on tulevaisuudessa varaa, Heberg harmittelee.

Heberg kokee, että ulkopuolinen selvitys antaa viranhaltijoille selkänojaa.

– Päättäjät on helpompi vakuuttaa, kun on esittää myös ulkopuolisen laatima arvio.

Lue myös:



Teksti: Hannele Borra
Kuvat: Kemin kaupunki