Janakkala, Joensuu ja Vantaa jatkavat Klash-kilpailussa: jaossa jopa miljoona euroa kehitykseen

Jatkoon valittujen kuntien ongelmat ovat sellaisia, joihin on haastekilpailun kautta mahdollista löytää ratkaisu, mutta ne jättävät sopivasti tilaa myös ideoinnille ja innovoinnille.

–  Tavoitteena on, että ongelmien ratkaisut hyödyttävät koko kuntakenttää, kertoo Klash-­kisan projektipäällikkö Maritta Mäkelä. 

Janakkalan haasteena on julkisen liikenteen saatavuuden ja kannattavuuden turvaaminen sekä taloudelliset ja ympäristöystävälliset yhteistyömallit. Kunnan tavoitteena on luoda palvelumalli, jossa yhdistyvät kunnan, yritysten ja asukkaiden liikenteen tarjonta ja käyttö. Joensuun kaupunki hakee haastekilpailun kautta toimintamalleja ja työkaluja kuntalaisten yhteisöllisyyden ja osallistamisen parantamiseksi sekä hyvinvoinnin ja elinvoiman lisäämiseksi. Vantaan johdolla etsitään ratkaisuja toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa olevien opintojen keskeyttämisasteen pienentämiseen.

– Haasteiden isäntäkunnat muodostavat kokoluokaltaan kiinnostavan läpileikkauksen suomalaisista kunnista. Mihinkään ongelmista ei ole ilmiselvää vastausta eikä mikään niistä ratkea pelkästään teknisellä ratkaisulla kuten sovelluksen tai teknisen alustan rakentamisella. Toisaalta vastaus haasteeseen voi olla yksinkertainenkin, sanoo Klash-tuomaristossa vaikuttava Kuntarahoituksen asiakkuuspäällikkö Rami Erkkilä.

Jatkoon päässeistä ongelmista muotoillaan haasteet, joiden ratkaisuun voivat osallistua 15.1.2019 lähtien myös ulkopuoliset tiimit ja työryhmät, kuten pk-yritykset, start upit, yhdistykset ja opiskelijat. Kilpailun vaiheesta valitaan jatkoon kuusi ratkaisuehdotusta, joille Klashin yhteistyökumppanit tarjovat mentorointia ideoiden jalostamiseen.

Voittaja julkistetaan joulukuussa 2019, ja voittaneiden ratkaisujen jatkokehittämiseen ja käyttöön on varattu jopa miljoonan euron tuki. Rahoittajina kilpailussa toimivat Kuntaliitto, Suomen Kuntasäätiö, Kuntarahoitus, Keva, FCG, KL-Kuntahankinnat sekä KL-Kustannus. 

Seuraa kilpailun etenemistä Twitterissä: @kunta_klash ja #kuntaklash sekä verkkosivuilla www.klash.fi