Timo Vesala: Näyttävä on vaikuttavan pahin vihollinen

Vaikeissa kysymyksissä, kuten ilmastonmuutoksen torjunnassa, työllisyyden kasvattamisessa tai kuntatalouden tasapainottamisessa, kestävä ongelmanratkaisu jää usein näyttävän mutta tehottoman ratkaisumallin jalkoihin, kirjoittaa Kuntarahoituksen pääekonomisti Timo Vesala.

Näyttävä on vaikuttavan pahin vihollinen! Ajatus syntyi, kun kuuntelin Osmo Soininvaaran haastattelua Ylen Ykkösaamussa (18.2.2020). Haastattelussa Soininvaara kyseenalaisti hallituksen niin sanotun ilmastorahaston mielekkyyden ja piti sitä ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta pahimmillaan jopa haitallisena. Soininvaaran koko argumentointi on kuunneltavissa Ylen Areenassa tai luettavissa hänen blogistaan.

Soininvaara tunnistaa, taloustieteellisen tutkimuskirjallisuuden tapaan, perusongelmaksi sen, ettei fossiilitalous itse kärsi riittävästi tuottamistaan negatiivisista ulkoisvaikutuksista eli päästöistä. Siksi maailmanlaajuisen hintamekanismin luominen hiilelle – esimerkiksi päästökaupan laajentamisen tai globaalin hiiliveron avulla – pitäisi olla ensisijainen tavoite. Tällöin voitaisiin, ainakin periaatteellisesti, vaikuttaa kerralla kaikkien uusien investointien kannustimiin edistää hiilivapaata taloutta. Vastaavan vaikuttavuuden saavuttaminen yksittäisiä ilmastoystävällisiä hankkeita subventoimalla olisi paitsi äärettömän epävarmaa myös hirvittävän kallista. Siinä pelissä muutamalla sadalla miljoonalla eurolla ei olisi juuri merkitystä.

Miksi sitten aidosti vaikuttavia ja kustannustehokkaita ilmastotoimia on vaikea saada aikaiseksi, mutta monimutkaisia ja kalliita subventiomekanismeja kyllä kehitellään? Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehnin vastaus A-studiossa 18.2.2020 oli poliittinen realismi: maailmanlaajuinen hiilivero on vielä niin pitkässä kuusessa, että toistaiseksi on pakko tyytyä paikallisempiin ja mahdollisesti kalliimpiin toimiin. Soininvaara puolestaan itse arveli, että yksi syy on tukipolitiikan miellyttävyys. Poliitikoille on mukavampi jakaa rahaa yksittäisiin ilmastoinvestointeihin kuin rangaista koko fossiilitaloutta uusilla kustannuksilla.

Vaivatta tulee mieleen liuta muitakin esimerkkejä, joissa kestävä ongelmanratkaisu jää näyttävän mutta tehottoman ratkaisumallin jalkoihin. Ajatellaanpa vaikka työllisyyskasvua edistäviä politiikkatoimia. Työttömien palvelujen ja palkkatuen lisääminen voivat sinänsä olla hyviä ja tarpeellisia keinoja. Näyttäviäkin ne ovat ja tuntuvat hyviltä, mutta pitkän aikavälin vaikuttavuuden ja kustannustehokkuuden kannalta ne eivät ehkä ole aivan kärkipään reformeja. Muun muassa palkkatuen työllisyysvaikutusten haasteista löytyy hyvä Palkansaajien tutkimuslaitoksen kiteytys.

Pitkäjänteisen työllisyyskasvun kannalta tärkeintä olisi päästä käsiksi työmarkkinoiden rakenteisiin, kohtaanto-ongelmien juurisyihin ja työnteon kannustimiin. Niihin puuttuminen on kuitenkin vaikeaa ja epämiellyttävää. Työmarkkinauudistuksissa ajaudutaan helposti törmäyskurssille työmarkkinajärjestöjen kanssa ja kannustimista taas on todella vaikea edes keskustella ilman, että keskustelun virittäjää syytetään vähempiosaisten syyllistämisestä.

Näyttävän niskalenkki vaikuttavasta taitaa vaivata monia kuntatalouden ongelmien ratkaisumallejakin.  Osassa kunnista koetaan houkutusta panostaa erilaisiin vetovoimatekijöihin siinä toivossa, että ikääntymisen ja kaupungistumisen megatrendit voitaisiin ainakin paikallisesti kääntää toiseen suuntaan. Yhtäällä investoidaan hienoihin kouluihin ja urheiluhalleihin, toisaalla luvataan lapsibonuksia tai jaetaan lukiolaisille ilmaisia läppäreitä. Toimenpiteet ovat näyttäviä, mutta niiden vaikuttavuus on hyvinkin epävarmaa, varsinkin jos (ja kun) naapurikunnat päätyvät tekemään suunnilleen vastaavia vetovoimainvestointeja.

Lopputuloksena voi hyvinkin olla, että megatrendit eivät käänny eivätkä investoinnit maksa itseään takaisin. Vaikuttavinta voisi monessa tapauksessa olla kuntarakenteet ylittävä yhteistyö, vaikka se vähän kipuilua aiheuttaisikin. Katsottaisiin porukalla, miten palvelujen kohtuullinen saavutettavuus voidaan kustannustehokkaasti turvata siinäkin tapauksessa, että väestöennusteiden synkempi laita toteutuu.

Timo Vesala
Kirjoittaja on Kuntarahoituksen pääekonomisti.

Tutustu Timon aiempiin blogikirjoituksiin: