Kaikki ajankohtaiset

Näkökulmat

|

Esa Kallio: Asiakkaamme kirittävät Suomea kohti hiilineutraaliutta

Esa Kallio seinän vieressä seisomassa.

Ilmastonmuutos on viime aikoina jäänyt Suomessa ja maailmalla akuutimpien ongelmien ja vetävämpien aiheiden jalkoihin. Suomen kunnianhimon taso ei kuitenkaan ole muuttunut: hiilineutraaliustavoite ja vuosi 2035 siintävät kymmenen vuoden päässä.

Viime vuoden lopulla julkaistujen arvioiden mukaan ilmastotavoitteen saavuttaminen vaatii saman verran päästöjen vähennyksiä kuin viimeisen 34 vuoden aikana on yhteensä tehty. Asiakkaamme, ennen kaikkea kunnat ja valtion tukema asuntotuotanto, tekevät jatkuvaa työtä ja investointeja yhteisen tavoitteen eteen.

Kestävän rahoituksen eli vihreän ja yhteiskunnallisen rahoituksen osuus myöntämästämme rahoituksesta on kasvanut vuosittain. Tavoitteenamme on nostaa vihreän rahoituksen osuus 25 prosenttiin ja yhteiskunnallisen rahoituksen osuus 8 prosenttiin pitkäaikaisesta asiakasrahoituksestamme vuoteen 2030 mennessä.

Asiakkaamme rakentavat ja remontoivat jo hyvin ilmastoviisaasti, mutta monissa kunnissa ilmasto- ja ympäristötyötä tehdään paljon myös yksittäisten investointien ja hankkeiden ulkopuolella. Jatkuva ja monitahoinen ilmastotyö onkin tarpeen. Strategisia linjoja vedetään valtakunnan tasolla, mutta käytännön toimenpiteet tapahtuvat pitkälti paikallisesti.

Kuntien toiminnalla on myös niiden suoraa päätösvaltaa suurempi merkitys, joten niiden päivittäinen työ ansaitsisi enemmän huomiota. Kunnat ovat hallinnon perusyksikkö, joka luo alueensa asukkaille ja yrityksille kestävän arjen, asumisen ja liiketoiminnan kehyksiä. Tämä tekee kunnista eräänlaisia ilmastotyön moottoreita, jotka liikuttavat Suomea askel kerrallaan kohti kestävämpää huomista. Rakentaminen, kaavoitus, liikenne, energiaratkaisut sekä vesi- ja jätehuolto vaikuttavat kaikki osaltaan ilmastoon.  

Tammikuussa täydensimme kestävän rahoituksen tuotevalikoimaamme uudella kunnille suunnatulla kestävän kehityksen lainalla. Kunnalla on mahdollisuus saada kestävän kehityksen talousarviolainaa, mikäli sillä on voimassa oleva ilmastosuunnitelma. Taloudellista hyötyä kunta saa, mikäli se yltää päästövähennystavoitteisiinsa tai ylittää ne. Suomen ympäristökeskus Syke on laatinut kuntien kasvihuonekaasupäästöille kuntakohtaisen tavoiteuran, jonka saavuttamista lainapäätöksiä tehdessämme tarkastelemme.

Lanseerasimme kestävän kehityksen lainan, koska haluamme huomioida kuntien laaja-alaista ilmastotyötä entistä paremmin – ja nostaa myös entistä enemmän näkyviin niitä vihreitä investointeja, joita kunnat tekevät. Päästöjen vähentäminen ja ilmastotavoitteiden saavuttaminen vaatii investointeja, tahtoa ja yhteistyötä läpi yhteiskunnan. Niin valtion, yksittäisten kuntien, asuntorakentajien kuin jokaisen muunkin toimijan on tunnistettava oma kortensa, jonka kantaa kestävyyden kekoon. Meidän tapamme osallistua näihin talkoisiin on kestäviin ratkaisuihin kannustava rahoitus, oman toimintamme mittaaminen ja kehittäminen sekä asiakkaidemme tukeminen osaamistamme ja tietoa jakamalla.

Esa Kallio
Kirjoittaja on Kuntarahoituksen toimitusjohtaja