Kaikki ajankohtaiset

Caset

|

Kestävää kaupunkirakentamista: Postipuistoon nousee näyttävä puukerrostalokortteli

Pohjois-Pasilan vanhan maaliikennekeskuksen alueelle on rakennettu uutta asuinaluetta vuodesta 2019 alkaen. Keskuspuistoa reunustava Postipuisto sijaitsee lähellä Ilmalan ja Käpylän juna-asemia. Alueen lähipalveluihin on kaavoitettu päiväkoti ja koulu. Alueelle rakennetaankin yksiöiden ja kaksioiden ohella perheasuntoja, joita on toivottu lisää ydinkeskustan tuntumaan.

Puukorttelihanke syntyi osana Asuntoreformi Helsinki 2020 -arkkitehtuurikilpailua. Postipuiston tontin voittajaidean suunnitteli KUMP Arkkitehdit Oy, ja hankkeen varsinainen suunnittelutyö syntyi yhteistyönä A-Konsultit Oy:n ja Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli Oy:n kanssa. Ideassa korostui yhteisöllisyys ja puumateriaalin käyttö. Rakennuttajaksi valittiin Asuntosäätiö ja A-Kruunu Oy sekä KVR-urakoitsijaksi JVR Rakenne Oy.

– Tällä hetkellä tontilla tehdään perustustöitä, ja puuelementtiasennus on alkamassa. Asuntosäätiön asumisoikeusasunnoista A- ja B-rappu valmistuvat tämän vuoden loppuun mennessä, C-rappu loppuvuodesta 2024. Kohteen noin 90 asuntoa pitävät sisällään niin yksiöitä kuin jopa viiden huoneen perheasuntoja, kertoo Pekka Sainio, Asuntosäätiön hankkeen projektipäällikkö.

Asun­to­sää­tiön ja A-Kruu­nun puu­ra­ken­teis­een kort­te­liin valmistuu yhteensä lähemmäs 200 asu­mi­soi­keus- ja vuok­ra-asun­toa. Korttelin rakentaminen rahoitetaan Kuntarahoituksen vihreällä rahoituksella.

– A-kruunun vuokra-asuntoja rakennetaan yhtä aikaa Asuntosäätiön kanssa. Taloissa tulee olemaan noin 90 kotia, jotka valmistuvat kahdessa vaiheessa, osa elokuussa 2024 ja loput saman vuoden joulukuussa, kertoo Jouni Isomöttönen, A-kruunun rakennuttamisjohtaja.

Havainnekuva katunäkymästä Asuntosäätiön ja A-kruunun puukerrostalokorttelin yhteydessä Postipuistossa Helsingin Pasilassa.

Puurakentamista kaupunkiympäristössä

Kotimainen valmistus ja suomalainen puu rakennusmateriaalina pienentävät rakentamisesta aiheutuvaa hiilijalanjälkeä. Postipuiston A-energialuokan korttelista ympäristöystävällisen tekevät myös kohteen aurinkopaneelit, viherkatot ja viherseinämät.

– Olen ensimmäistä kertaa mukana rakentamassa tämän mittakaavan puukerrostaloa. Projekti on tarjonnut paljon oppeja. Paljasta puuta ei esimerkiksi jätetä asunnoissa näkyviin kovin paljoa, sillä paloturvallisuuteen on kiinnitettävä huomiota. Betonikerrostaloista poiketen taloihin asennetaan myös kattava sprinklerijärjestelmä, kertoo Sainio.

Puurakentamista on edistetty lähivuosina ympäri Suomea. Joissain kaupungeissa ja kunnissa tontteja jopa kaavoitetaan niin, että tontille saa rakentaa vain puusta.

– A-kruunu on rakennuttanut useampia puukerrostalokohteita. Valmiita kohteita meillä on Tampereella, Sipoossa ja Kuninkaantammessa. Postipuiston ohella puukerrostaloasuntoja on rakenteilla Nurmijärvellä, kertoo Raisa Turtiainen, A-kruunun hankkeen projektipäällikkö.

Yhteisöllisiä tiloja löytyy pihapiiristä ja Postivarikon kylätalosta

Korttelin yhteisöllisyys näkyy talojen porraskäytävien yhteistiloissa, joissa voi tehdä etätöitä, leikkiä lasten kanssa ja hoitaa kasveja. Kuusikerroksisten puurakenteisten talojen väleihin sijoittuvat valopihat ja viherseinämät tuovat sisäpihalle varjoa kesäisin ja luonnonvaloa talvisin.

Koko Postipuiston alueella yhteisöllisyyttä luo pian ovensa avaava “kylätalo”. Postivarikko-niminen yhteisötalo tarjoaa asukkaille monipuolisia tiloja joustavaan käyttöön. Postivarikko pitää sisällään muun muassa kuntosalin, kahvilatilat ja verstaan. Tiloissa voi järjestää myös ohjattua toimintaa.

– Postivarikko valjastetaan asukaskäyttöön lähiaikoina. Siellä on tarkoitus järjestää kaikenlaista toimintaa ja harrastusmahdollisuuksia. Jännittävää nähdä, miten asukkaat ottavat tilan ja sen palvelut haltuunsa. Sijainti on keskeinen, se on kaavasta katsoen kuin alueen sydän, kertoo Turtiainen.

Korttelikokonaisuus on edistynyt mallikkaasti

A-Kruunu ja Asuntosäätiö ovat tehneet yhteistyötä lukuisia kertoja. Hankkeen suunnitteluun, toteutumiseen ja etenemiseen on oltu tyytyväisiä puolin ja toisin.

– Korttelikokonaisuutta on ollut mahtavaa rakentaa yhdessä Asuntosäätiön kanssa. Yhteistyö on sujunut mallikkaasti ja myös JVR-Rakenteen suunnittelutiimi on tehnyt hirmu hyvää työtä. Ei tällaisia hankkeita ihan jatkuvasti rakenneta, yhdessä syntyy hyvää jälkeä, Isomöttönen kehuu.

Lue myös:


Vihreä rahoitus

Kuntarahoitus myöntää vihreää rahoitusta hankkeisiin, joissa syntyy selkeitä ja mitattavia positiivisia ympäristövaikutuksia. Tavallista lainaa tai leasingia edullisempaa vihreää rahoitusta on myönnetty vuodesta 2016, ja tänä päivänä rahoituksen piirissä on lähes 200 hanketta Helsingistä Inariin.

Lue lisää vihreästä rahoituksesta


Teksti: Sara Pitzén
Kuvat: Asuntosäätiö