Asiantuntijat uskovat, että omat vahvuutensa tunnistamalla pienetkin kunnat voivat kehittää itsestään houkuttelevia asuinalueita. Vasemmalta oikealle: Asumisen uudet tuulet maakuntien rajoilla -hankkeen projektipäällikkö Reetta Nummelin NIHAK ry:stä, MDI:n kehitysjohtaja Janne Antikainen, Kuntarahoituksen asiakkuuspäällikkö Heidi Havukainen.
Maaseudun kasvun edessä on lukuisia rakenteellisia haasteita, mutta moni kokee edelleen pienen kunnan yhteisöt omikseen. Kuntien yhteishanke syventyy maaseutumaisen asumisen tuomiseen 2020-luvulle.
Viime vuosina kuntien tehtäviä on myllätty uusiksi. Sote-uudistus siirsi sosiaali- ja terveyspalvelut hyvinvointialueille, kun taas TE-uudistus ojensi vastuun työllisyyspalveluista kuntien muodostamille työllisyysalueille. Yleinen trendi on ollut kohti suurempia, kuntarajat ylittäviä palvelualueita, kun kasvukeskukset ovat voimistuneet ja pienet kunnat pienentyneet entisestään.
Maakunnissa mietitään yhteistyön mahdollisuuksia myös valtakunnallisten uudistusten ulkopuolella. Asumisen uudet tuulet maakuntien rajoilla on asumisen kehittämiseen liittyvä kaksivuotinen hanke, jossa on mukana yhteensä 20 kuntaa kolmelta eri alueelta: Pohjois-Savosta, pohjoisesta Keski-Suomesta, sekä Pohjois-Pohjanmaan seudulta.
Hankkeen osallistujat jakavat ja hakevat toisiltaan tietoa siihen, miten ne maaseutumaisina ja pieninä kuntina voisivat erilaisilla asumisen muodoilla ja malleilla luoda seudulleen pito- ja vetovoimaa. Keskustelussa ovat muun muassa asumisen energiatehokkuus, yhteisöllisyys ja myös rahoitusrakenteet.
MDI:n kehitysjohtaja Janne Antikainen tunnistaa kuntien yhteistyön ja alueellisen kehitystyön tiivistyneen viime vuosina. Julkisen talouden niukkojen aikojen myötä valtio, maakunnat tai EU eivät kykene tukemaan kehitystä mittavasti, joten kuntien on ollut välttämätöntäkin ottaa aktiivisempaa roolia aluekehityksestä.
– Kunta- ja seutuyhteistyössä on Suomessa nähty kultakausia, edellisen kerran 2000-luvun alkuvuosina. Tämän jälkeen monissa kunnissa siirryttiin suosimaan sisäisiä kehityshankkeita, mutta nyt on aistittavissa uusi yhteistyön aalto. Aluekehitys on vahvasti kunnissa agendalla: niin kasvu ja työpaikkojen luonti kuin myös asukkaiden houkuttelu ja pito.
Asumisen uudet tuulet maakuntien rajoilla -hankkeessa on mukana hyvin erilaisissa tilanteissa olevia kuntia, hankkeen projektipäälliköihin kuuluva Reetta Nummelin kertoo. Nivalan kaupunki, jossa on noin 10 000 asukasta, on suurin, mutta mukana on myös useita pieniä, alle 2 000 asukkaan kuntia.
– Useissa kunnissa on tarvetta rakentaa lähtötilanteestaan tarkempi kuva, joka tukee asumisstrategian laatimista: millaisia asukkaita alueella jo on, millaista asumista he kaipaavat, onko sopivien asuntojen puute tulppana uuden työvoiman houkuttelulle, ja niin edespäin. Tavoitteissa on edistää keskustelua kuntien välillä, jotta strategioita jo laatineiden osaaminen pääsee myös muiden käyttöön.
Pitovoimaa tavoitellaan asumisen modernilla päivityksellä
Hankkeessa etsitään myös ratkaisuja, joilla pienten kuntien asumismalleja tuodaan paremmin vastaamaan nykypäivän tarpeita. Yksi esimerkki tästä ovat Pihtiputaalle suunnitellut minitalot, jotka yhdistäisivät maaseudun mukavuuksia ja kohtuuhintaista vuokra-asumista.
Taustalla on myös ajatus innovaatioiden jakamisesta. Jos jokin asumisen malli todetaan toimivaksi yhdessä kunnassa, ei muiden kannata alkaa kehittää pyörää uudestaan, vaan selvittää onko toteutus monistettavissa.
Kasvukeskusten ulkopuolella monen alueen haasteet ovat samanlaisia: pienten kuntien asukkaat ikääntyvät ja yhtäkkistä kasvua ei ole odotettavissa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että elämän olisi automaattisesti vain hiljennyttävä ja kurjistuttava pienessä kunnassa.
– Yhteisölliset asumisen muodot nousivat esiin heti hankkeen alkukeskusteluissa. Etenkin ikääntyvien kuntalaisten elämänlaadun kannalta yhteisöllisyydellä on iso merkitys, Kuntarahoituksen asiakkuuspäällikkö Heidi Havukainen kertoo. – Näen hyvin myönteisenä, että kuntien puheista kuulee halun luoda nykyisille asukkailleen itsensä näköistä asumista. Uusia tulijoita maaseudulle on vähemmän, mutta moni nykyinen asukas on juurtunut maalle ja haluaa pysyä siellä. Heidän tarpeisiinsa vastaaminen voi luoda pitovoimaa.
Vaikka maaseutukunnat ovat monella tapaa kohtalaisen vääjäämättömien trendien, kuten kaupungistumisen ja elinkeinorakenteen muutoksen armoilla, eivät nuo trendit kuitenkaan ole luonnonlakeja, MDI:n Antikainen muistuttaa.
– Kun kunta tunnistaa omat vahvuutensa, se myös usein ymmärtää pitovoimansa avaintekijät ja kenelle alueella edellytykset tarjota hyvää elämää ja asumista. Kuntien kannattaa uskoa omaan juttuunsa ja uskaltaa profiloitua. Vuosia sitten Kainuu halusi houkutella alueelle lääkäreitä töihin, joten mainospaikat ostettiin Erä-lehteen. Se on yksinkertainen oivallus, mutta kertoi kuitenkin selvästi siitä, että Kainuussa ymmärretään kenelle ollaan houkutteleva kotiseutu.
Hankkeen osallistujat kokoontuivat helmikuun puolivälissä Haapajärvelle. Työpajan jälkeen moni paikalla ollut kävi tutustumassa myös paikalliseen puutalokortteliin, joka on esteetön ja yhteisöllinen asuinkohde.
– Korttelissa asuu senioreja, mutta myös perheasuntoja löytyy. Asukkaille on rakennettu yhteisön keskiöön jaettu kylätalo yhteisine tiloineen, Nummelin kertoo. – Haluamme auttaa kuntia tutustumaan tällaisiin valmiisiin ratkaisuihin, joista ne voivat hakea esimerkkiä itselleen. On paljon helpompi visioida asuinyhteisö omaan kuntaan, kun näkee toteutuksen toisaalla, saa kuulla suunnittelun ja rakennusvaiheen haasteista, valmiin kohteen hyödyistä, ja tietää myös hintalapun tällaiselle hankkeelle.
Huoli rahoituksesta on pienten kuntien mielessä
Haapajärven kohde on monelle hankekunnalle kiinnostava myös rahoitusmielessä: puutalokortteli on viimeisiä kaltaisiaan hankkeita, joka on saanut Ara-tukea. Kukkaronnyörit maaseudunkin suuntaan ovat kiristyneet, kun julkisia tukia leikataan ja priorisoidaan. Ara kertoi helmikuussa, että vuonna 2025 erityisryhmähankkeisiin varattu summa on 15 miljoonaa euroa. Tämä on merkittävä lasku edellisvuoden 63 miljoonasta. Avustuksia ohjataan myös ensisijaisesti vammaisten ja pitkäaikaisasunnottomien henkilöiden kohteisiin.
– Sen kuulee keskusteluissa tällä hetkellä hyvin selvästi, että rahoitus on hyvin iso kysymys ja pohditaan, mitä muita vaihtoehtoja on jatkossa Aran lisäksi, nyt kun erityisryhmähankkeisiin varatut eurotkin merkittävästi pienenevät, Heidi Havukainen kertoo. – Asiakkaiden keskuudessa on kysymyksiä ja odotusta siitä, tuleeko tilalle erilaisia, korvaavia rahoitusmuotoja ja miltä ne tulevat näyttämään.
Nummelin muistuttaa myös, että pienten kuntien täytyy kipuilusta huolimatta uskoa omaan tekemiseensä. Monilla alueilla on vahva käsitys siitä, että pankit eivät lähde rahoittamaan hankkeita pienissä kunnissa ja tämän oletetaan olevan vastaus jo ennalta.
– Kun kunta on rohkeasti mukana ja näyttää sen, on rahoittajankin helpompi nähdä rakennushankkeiden mahdollisuudet. Reisjärvelle suunnitellaan osana Asumisen uudet tuulet -hanketta pilottikohteena 30 asunnon ja yhteensä kolmen luhtitalon kokonaisuutta, jonka rahoittajaksi on lähdössä ihan tavallinen pankki sillä edellytyksellä, että kohde toteutetaan niin sanottuna vapaarahoitteisena RS-hankkeena ja tietty varausaste toteutuu ennakkoon.
Tässäkin Asumisen uudet tuulet maakuntien rajoilla -hanke tarjoaa foorumin keskusteluun. Nummelin kannustaakin kuntia jakamaan oppeja ja ottamaan mallia toisiltaan.
– Rahoitus on haaste, siitä ei pääse minnekään – mutta onnistumisia löytyy myös. Menestyksekkään rahoitushakemuksen tehneet kunnat pystyvät varmasti tarjoamaan näkemystä siihen, mitä ilman rahoitusta jääneet voivat tehdä toisin.
Janne Antikainen on samoilla linjoilla korostaessaan yhteisen tietopohjan hyötyjä.
– Tietoa ei kannata hillota omassa kunnassa, vaan jakaa sitä rohkeasti. Toinen hyvä yhteistyön tapa on työskennellä arjen kautta ja ratkoa kuntalaisten käytännönläheisiä haasteita. Päiväkodin toimintaan, paikallisiin palveluihin, tai vaikka asumiseen liittyvät kysymykset ovat arkisia, konkreettisia ja ymmärrettäviä. Se tekee niistä myös hyviä yhteistyön kohteita.
Antikainen kannustaa kuntia huolehtimaan myös ’kipinätekijöistään’ eli tekemisen tavoista, jotka saavat toiminnan eloon ja kehityksen käyntiin.
– Kuntien välisissä yhteistyöverkostoissa toimintaa kannattaa rakentaa henkilökemioiden lisäksi instituutioiden väliseksi. Se tukee jatkuvuutta silloinkin, kun tekijät vaihtuvat. Tampereen seutu on tästä onnistunut esimerkki: siellä on muodostettu seutuyhteistyölle kuntayhtymä, joka rakenteellisestikin tuo Tampereen seudun kuntia saman pöydän ääreen. Tämänkin hankkeen näen erinomaisena avauksena, joka tuo kunnat yhdessä isompaan nippuun miettimään uusia avauksia asumiseen.