Kuntarahoituksen vuotta 2024 koskeva raportointikokonaisuus on julkaistu. Samalla kertaa julkaistiin muun muassa vuosikertomus, vihreän ja yhteiskunnallisen rahoituksen vaikutusraportit sekä konsernin riski- ja vakavaraisuustietoja koskeva Pilari III -selvitys.
Kuntarahoituksen rahoituksen kysyntä oli vilkasta vuonna 2024, ja yhtiö piti vahvan aseman asiakaskuntansa merkittävimpänä rahoittajana. Kysyntää kasvattivat kuntasektorin suuri investointitarve sekä valtion myöntämät lisävaltuudet valtion tukemaan asuntotuotantoon.
– Kansainvälinen talouden ja politiikan toimintaympäristö oli vuonna 2024 monella tapaa murroksessa. Myllerryksen keskellä Suomen tilanne näyttää vakaalta ja turvatulta: yhteiskuntamme on rakentunut yhdessä kehitetyille, pitkäaikaisille ja koetelluille instituutioille ja toimintamalleille. Tämä vakaus turvaa myös Kuntarahoituksen hyvää toimintakykyä toimintaympäristön muutoksissa, sanoo Kuntarahoituksen toimitusjohtaja Esa Kallio.
Kuntarahoituksen tehtävä on varmistaa asiakkailleen rahoituksen saatavuus myös talouden kriiseissä ja muissa poikkeusolosuhteissa. Tämä turvaa yhteiskunnan toimintakykyä, kehitysmahdollisuuksia ja huoltovarmuutta.
Ennätysvuosi kestävässä varainhankinnassa, vihreä rahoitus kasvattaa suosiotaan nopeasti
Suurin osa Kuntarahoituksen myöntämästä uudesta pitkäaikaisesta rahoituksesta oli kestävää eli vihreää tai yhteiskunnallista rahoitusta.
Vuosi 2024 oli ennätyksellinen kestävien liikkeenlaskujen määrällä mitaten. Myös kestävien joukkovelkakirjalainojen valuuttavalikoima kasvoi, kun Kuntarahoitus laski vuoden aikana liikkeeseen sekä ensimmäisen yhteiskunnallisen ja vihreän joukkovelkakirjan Norjan kruunuissa että ensimmäisen vihreän joukkovelkakirjalainan Ruotsin kruunuissa.
Kolme saman vuoden aikana liikkeeseen laskettua vihreää joukkovelkakirjalainaa oli myös Kuntarahoituksen historian ennätys. Lokakuussa liikkeeseen laskettu yhden miljardin Yhdysvaltain dollarin vihreä joukkovelkakirjalaina oli lajissaan jo kymmenes. Se keräsi myös Kuntarahoituksen historian siihen mennessä suurimman merkintäkirjan, 5,5 miljardia dollaria.
Kestävällä rahoituksella Kuntarahoitus kannustaa asiakkaitaan vastuullisiin investointeihin. Kestävän rahoituksen vaikutuksiin voit tutustua tänään julkaistuissa vihreän ja yhteiskunnallisen rahoituksen vaikutusraporteissa. Vaikutusraportit on suunnattu etupäässä sijoittajille ja ne julkaistaan vain englanniksi.
- Kuntarahoituksen vuosikertomus 2024
- Green Impact Report 2024 (englanniksi)
- Social Impact Report 2024 (englanniksi)
Lisätietoja:
Mari Tyster, johtaja, lakiasiat ja viestintä
Puh. 050 368 6860
Kuntarahoitus Oyj
Kuntarahoitus Oyj on Suomen suurimpia luottolaitoksia. Kuntarahoituksen omistajiin kuuluvat kunnat, Keva ja Suomen valtio. Konsernin tase on yli 53 miljardia euroa.
Kuntarahoitus tavoittelee parempaa tulevaisuutta vastuullisesti asiakkaidensa kanssa. Yhtiön asiakkaita ovat Suomen kunnat ja kuntayhtymät, hyvinvointialueet, hyvinvointiyhtymät, näiden määräysvallassa olevat yhteisöt sekä valtion tukema asuntotuotanto. Asiakkaat rahoittavat Kuntarahoituksen tarjoamilla rahoitusratkaisuilla ympäristön kannalta kestäviä ja yhteiskunnallisesti vastuullisia kohteita, kuten julkisen liikenteen hankkeita, kestävää rakentamista, sairaaloita ja terveyskeskuksia, päiväkoteja ja kouluja sekä erityisryhmien asumista.
Kuntarahoituksen asiakaskunta on kotimaista, mutta toimintaympäristö on globaali. Yhtiö on aktiivinen suomalainen joukkovelkakirjalainojen liikkeeseenlaskija kansainvälisillä pääomamarkkinoilla sekä ensimmäinen suomalainen vihreiden ja yhteiskunnallisten joukkovelkakirjalainojen liikkeeseenlaskija. Kuntarahoituksen varainhankinnalla on Kuntien takauskeskuksen takaus.