Energiantuotannon vihertyminen näkyy rahoituksen vaikutusraportoinnissa – vihreiden joukkovelkakirjalainojen eli green bondien pohjoismaisia raportointisuosituksia on päivitetty 

Kuntarahoitus on yhdessä muiden pohjoismaisten julkisen sektorin liikkeeseenlaskijoiden kanssa päivittänyt vihreiden joukkovelkakirjalainojen eli green bondien vaikutusraportoinnin suosituksia. Päivitykset johtuvat muutoksista markkinakehityksessä, erityisesti energiantuotantoon liittyvien päästöjen vähenemisestä.

Position Paper on Green Bonds Impact Reporting on pohjoismaisten julkisen sektorin liikkeeseenlaskijoiden yhteinen raportointisuositus, joka koskee vihreillä joukkovelkakirjalainoilla rahoitettujen hankkeiden ympäristövaikutuksiin liittyviä vaikutusindikaattoreita sekä laskenta- ja raportointitapoja.

– Vuoden 2024 päivityksen keskeisiä muutoksia ovat muun muassa tarkistetut päästökertoimet sähkölle ja kaukolämmölle sekä tarkennukset liittyen esimerkiksi eri viitekehysversioiden voimassaoloaikana myönnettyihin lainoihin, varojen allokointiin sekä hankkeiden uudelleenrahoitukseen. Uusia suosituksia on lisätty myös liikkeeseenlaskijan ESG-strategiaan ja riskienhallintaan liittyen, kertoo Kuntarahoituksen vastuullisuuspäällikkö Mikko Noronen.

Suosituksessa sähkön ja kaukolämmön päästökertoimia laskettiin alaspäin, mikä vastaa energiasektorin nopeaa siirtymää kohti fossiilittomia energialähteitä.

Suositukset yhtenäistävät alaa ja selkeyttävät sijoittajien ja liikkeeseenlaskijoiden välistä viestintää

Pohjoismaisten liikkeeseenlaskijoiden laatimien suositusten tavoitteena on luoda vihreiden joukkovelkakirjalainojen vaikutusraportointiin yhtenäinen, läpinäkyvä ja alaa kehittävä toimintamalli. Näin ne pystyvät raportoimaan rahoitettujen hankkeiden ympäristövaikutuksista ja tarjoamaan sijoittajille laadukasta, vertailukelpoista ja läpinäkyvää tietoa oman raportointinsa tueksi.

– Jotta kestävät joukkovelkakirjat säilyttävät ja vahvistavat uskottavuuttaan hyödyllisinä työkaluina vihreän siirtymän rahoittamiseen, on tärkeää, että liikkeeseenlaskijat toimivat läpinäkyvästi, sanoo Björn Bergstrand, joka vastaa vastuullisuudesta Ruotsin Kommuninvestissä ja koordinoi pohjoismaista vaikutusraportoinnin kehittämisen yhteistyötä.

Suositus on alun perin kehitetty ensisijaisesti Pohjoismaiden julkisen sektorin liikkeeseenlaskijoiden tueksi. Sitä ovat kuitenkin alkaneet hyödyntää myös yksityisen sektorin liikkeeseenlaskijat.

Pohjoismainen raportointiohjeistus julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 2017, ja nyt tehty päivitys on kolmas laatuaan.

Position Paper on Green Bonds Impact Reporting -julkaisua työstävään pohjoismaiseen yhteistyöryhmään kuuluvat Kuntarahoituksen pohjoismaiset julkisen sektorin verrokkirahoittajat eli norjalainen Kommunalbanken, tanskalainen Kommunekredit, ruotsalaiset Kommuninvest ja Swedish Export Credit Corporation (SEK) sekä ruotsalaisia kuntia ja muita alueellisia liikkeeseenlaskijoita.

Position Paper on Green Bonds Impact Reporting (2024)

Kuntarahoituksen vihreä vaikutusraportti 2023

Lehdistötiedote: Nordic issuers update green bonds reporting guidance

Lisätietoja:

Mikko Noronen, vastuullisuuspäällikkö
mikko.noronen(at)kuntarahoitus.fi
puh. 050 4797 533