Venäjän hyökättyä Ukrainaan Euroopan riippuvuus itänaapurinsa energiasta lävähti päin länsivaltojen kasvoja. Samalla havahduttiin toiseen idästä nousevaan riskiin, kokoluokaltaan monin verroin suurempaan.

Kiinan-kauppaa käydään paljon, niin Suomessa, Euroopassa kuin Yhdysvalloissa. Suomen tuonnista 9 prosenttia tulee Kiinasta, EU:ssa osuus on 22 prosenttia ja Yhdysvalloissa noin 18 (v. 2021). Puhe Kiinasta irtautumisesta, tai ”decouplingista” eli irtikytkennästä, on käynyt kuumana, mutta muutos on helpommin sanottu kuin tehty, toteaa Ulkopoliittisen instituutin tutkimusprofessori, Kiina-asiantuntija Mikael Mattlin Kuntarahoituksen Huomisen talous -podcastissa.

– Euroopan tilanne ei ole helppo, meiltä puuttuu monia Yhdysvaltojen vahvuuksia, kuten valtavat sisämarkkinat, Silicon Valleyn teknologiajätit ja hyvä omavaraisuus. Yhdysvalloilla on myös parempi tilanne demografisesti, väestö on nuorempaa, Mattlin luettelee.

– Heidän on helpompi puhua irtikytkennästä, tilanne on paljon hankalampi Euroopalle.

Onko Kiinalla varaa menettää sekä Eurooppa että Yhdysvallat?

Mattlinin mukaan Venäjän hyökkäys Ukrainaan herätti päättäjät pohtimaan Kiina-riskejä, erityisesti Euroopassa.

– Selvästi keskustelu muuttui meilläkin, alettiin katsoa eri silmin esimerkiksi Taiwaniin liittyviä riskejä. Investoinneissa kartetaan Kiinaa sijoituspaikkana, ei laiteta kaikkia munia samaan koriin. Tätä tapahtuu enemmän amerikkalaisissa yrityksissä, mutta myös Euroopassa, Mattlin toteaa.

Kuntarahoituksen pääekonomisti Timo Vesala pohtii podcast-jaksossa Kiinan seuraavaa siirtoa: onko maalla varaa menettää suhdettaan sekä Yhdysvaltoihin että Eurooppaan?

– Nythän on nähty ystävällisiä vierailuja, esimerkiksi [Saksan liittokansleri] Scholz ja [Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja] Michel kävivät Pekingissä. Voiko Kiina jopa lähestyä Eurooppaa, avata markkinoitaan EU:n suuntaan ja hakea kumppanuuksia? Vesala kysyy.

– Periaatteessa näin, vastaa Mattlin. – Varsinkin aiempina vuosina Kiinassa on yritetty hakea EU:sta vastapainoa Yhdysvalloille. Pitkään se toimi hyvin, esimerkiksi Merkelin aikana Kiinan ja Euroopan johtohahmojen näkemykset taloussuhteista olivat yhtenäisemmät kuin Kiinan ja USA:n.

Nyt Kiina nähdään poikkeuksellisen huonossa valossa.

– Euroopassa tavalliset kansalaiset ovat huomattavan kriittisiä Kiinaa kohtaan, Mattlin sanoo.

– Vaikka EU:n johdossa olisikin valmiutta kuunnella Kiinaa ja palauttaa yhteistyötä, sitä rajoittaa kansalaisten valmius.

Terrorisminvastainen sota antoi Kiinalle aikalisän

Länsimaiden suhde Kiinaan on siis murroksessa, mutta muutos on tehnyt tuloaan jo pitkään. Välit ovat kiristyneet etenkin Tyynenmeren molemmin puolin.

– Obaman aikaan näytti siltä, että Kiinaa pidetään silmällä, mutta yhteiseloa haetaan yhteistyön kautta. Donald Trumpin ja Joe Bidenin kausilla äänenpainot ovat koventuneet, Kiinan uhasta puhutaan avoimemmin, pääekonomisti Vesala pohtii.

Osansa on Yhdysvaltain ulkopolitiikalla ja maan geopoliittisilla tavoitteilla, sanoo Mattlin.

– On sanottu, että Yhdysvallat tarvitsee ulkoisen vihollisen. Ennen se oli Neuvostoliitto, nyt Kiina. Kiinaa oltiin nostamassa asemaan jo vuosituhannen alussa, kunnes syyskuun 11. päivän iskut veivät huomion terrorismiin. Se antoi Kiinalle 10–15 vuotta lisää aikaa ja tilaa keskittyä omaan kehitykseensä.

Vahvistuneen Kiinan vaikutusvalta on kasvanut erityisesti globaalin finanssikriisin jälkeen.

– Se on aika luonnollinen kehitys, pohtii Mattlin. – Kun maan merkitys kasvaa, se pyrkii vaikuttamaan enemmän asioiden kulkuun.

Viime vuosina Kiinan kasvu ei ole ollut yksioikoista. Talouden vire on hiipunut, ja velkaantuminen painaa niin yrityksiä ja paikallishallintoa kuin kuluttajia ja keskushallintoakin. Maalle tärkeä rakennusteollisuus on ajautunut näyttäviin ongelmiin: Kiinan asuntomarkkinasta on kadonnut lyhyessä ajassa yli 1 200 miljardia euroa.

– Kiinassa on samoja piirteitä kuin Japanissa 90-luvulla: yritetään rakentamalla ja velkaantumalla puoliväkisin pitää talouskasvua korkeammalla tasolla kuin mihin on edellytyksiä. Rakennetaan siltoja ei mihinkään, Mattlin selittää.

”Isoja riskejä järjestelmän näkökulmasta” – koronapolitiikan täyskäännös yllätti asiantuntijan

Loppuvuonna Kiinassa protestoitiin tiukkoja koronarajoituksia poikkeuksellisen rajusti: mielenosoittajat huusivat vapautta ja vaativat jopa Kiinan kommunistisen puolueen johtajan Xi Jinpingin eroa. Koronapolitiikassa tehtiin täyskäännös, kovista koronarajoituksista luovuttiin. Mattlin yllättyi.

– Ajattelin, että jos höllennyksiä tulee, ei niitä heti tehdä. Sehän antaisi järjestelmän näkökulmasta väärän viestin: muutos tulee, kun osoitetaan mieltä ja huudetaan kadulla puoluetta alas, hän pohtii. – Luulen, että tilanne oli mennyt jo niin pahaksi, että puolue joutui kohtaamaan tosiasiat. Virus oli riistäytynyt käsistä, ja nollakoronapolitiikasta oli pakko luopua. Muuten kaikki uskottavuus olisi mennyt.

– Voiko tässä käydä niin, että epidemia-aalto menee ohi nopeasti, ihmiset nauttivat rajoitusten purkamisesta ja Kiinan talous elpyy? pääekonomisti Vesala kysyy. – Voiko koronapolitiikan ilmaveivi kääntyä Xin voitoksi?

– Kyllä tässä on isoja riskejä järjestelmän näkökulmasta, Mattlin vastaa.

– Oli syy mikä tahansa, osa luultavasti pani merkille sen, että muutoksia saatiin läpi, kun mentiin kadulle. Se ei ehkä näy seuraavan kuukauden aikana tai ensi vuonna, mutta pidemmällä aikavälillä tällainen viesti on riski autoritääriselle järjestelmälle.

Kiina maalaa kotiyleisölleen kaikkivoipaista kuvaa maan hallinnosta, sanoo Mattlin. Koronan kanssa johto kuitenkin epäröi loppuvuodesta 2022; tilanne ei ollut täysin hallussa. Politiikkalinja ja viesti vaihtuivat lennosta.

Kuva kaikkivoipaisuudesta voi olla pienestä kiinni, ja kun sen menettää, voi menettää kaiken.

– Kuten Romaniassa [vuonna 1989], kun Ceaușescu puhui parvekkeella kansalle ja yksi ihminen huusi jotakin. Yhtäkkiä kansa kääntyi hallitsijaa vastaan ja koko järjestelmä lähti kaatumaan.

Kuuntele Vesalan ja Mattlinin keskustelu Huomisen talous -podcastissa:

Voit kuunnella ja seurata Huomisen talous -podcastia Spotifyssa, SoundCloudissa tai Applen tai Googlen podcast-palveluissa.

Mikael Mattlinin kuva: Ulkopoliittinen instituutti